Maanpuolustuspäivä lauantaina 23.9.2023. Ohjelmassa seminaarit 1 ja 2 sekä iltagaala

Päijät-Hämeen maanpuolustuspäivää vietettiin 23.9.2023. Silloin oli tarjolla seminaarit 1 ja 2 sekä iltagaala.
Päijät-Hämeen maakunnalta puuttui keskitetty maanpuolustuksellinen tapahtuma, jossa maakuntajoukkojamme tuotaisiin esiin kokonaisturvallisuuden osana, historiaa ja perinteitä unohtamatta. Paikallisjoukkoja ollaan juuri nyt myös kehittämässä ja huomioiden kansainvälinen turvallisuustilanne, tämän tyyppiselle tapahtumalleon on kysyntää ja kiinnostusta.
Lähtökohtana oli ideoitu tapahtumaa, jossa Puolustusvoimat maakuntajoukkoineen, paikalliset ratsuväen sotilasperinteet, muut viranomaiset, paikallinen elinkeinoelämä sekä vapaaehtoisjärjestöt tuodaan yhteen. Päijät-Hämettä ei tarvittaessa puolusteta vain Paikallispataljoonan voimin, vaan koko yhteiskunnan voimavaroin.
Osallistujille tarjottiin syvällistä tietoa, jota ei uutisista voi lukea, toki salaisuuksiakaan ei paljastettu. Mielenkiintoisen seminaaripäivän täydensivät näytteilleasettajat ja illalla juhlitaan maanpuolustusgaalassa.
Maanpuolustuspäivä järjestettiin kokonaisuudessaan Lahdessa, LABin tiloissa Mukkulan Isku Centerissä lauantaina 23.9.2023.