Jäseneksi

Ehdot jäsenyydelle

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi päästä jokainen Suomen kansalainen,

1

joka on suorittanut valtakunnallisen tai alueellisen maanpuolustuskurssin

2

tai henkilö on toiminut alueellisen kurssin johdossa

3

ja jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi

Jäsenmaksu on 20 € vuodessa

Jäsenedut

Yhdistys toimii maanpuolustuskurssin suorittaiden yhdyssiteenä.
Jäsen saa neljä kertaa vuodessa 
Maanpuolustus-lehden,
 joka kannetaan jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen.

Kuten yhdistystoimintaan kuuluu, järjestää yhdistys erilaisia tilaisuuksia, kuten luentoja ja retkiä.

Yhdistys tiedottaa yhteistyötahojen tapahtumista, kuten konserteista ja muista mielenkiintoisista asioista.

Muita huomioita

Kullatun jäsenmerkin voi lunastaa itselleen viidellätoista eurolla. Vain yhdistyksen jäsenmaksun maksanut on oikeutettu kantamaan jäsenmerkkiä.

Jäseneltä ei edellytettä viikko- tai muita tapaamisia, eikä jäseniä velvoiteta esimerkiksi talkoisiin. 

Yhdistys on puolueisiin sitoutumaton.

Jäseneksi hakeminen

Mikäli olet kiinnostunut jäsenyydestä, ota yhteyttä yhdistyksen sihteeriin sihteeri@phmpy.fi